Midaksen kosketus muutta kaiken kullaksi, Snoop Doggin kosketus muuttaa kaiken cooliksi. Uusin maamerkki miehen ulkomusiikillisissa touhuissa on HVW8 galleriassa avattu näyttely adidaksen ja doggfatherin yhteistyöstä. Alla pari kuvaa duuneista ja video, jossa mies esiintyy yhdedssä Dam funkin kanssa avaijaisiltana.
Niin, mainittakoon vielä että ens lauantaina (5.3.) meikä on dynsyn yläkerrassa ja lauantaina 12.3. alkaa taas niceicen ja mun soitot Cup & Pintissä. Ja ainakin kevään ajan jatketaan "Hey! put it on" -iltoja C&P:ssä joka kuun toka lauantai. mut liisä näistä lähempänä.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Hetkeen tämä boogieblogi ei ole käsitellyt boogieta. Jatkossakin oikeudet sivuraiteille ajautumiselle pidätetään, vaikka nyt käsittelyssä onkin todellinen boogievalio. Ethelle Beattyn - I Know You Care julkaistiin 1981 Roy Ayersin Uno Melodic lafkalla ja biisi on myös Ayersin tuottama. Beattyn laulu tuo mieleen Sylvia Striplin, jonka taustalla Ayers myöskin vaikutti.Tuotannolliseti samankaltaisuus 80's ladiesin kanssa on myös huomattava. Maksin B puolelta löytyvä "It´s your love" on myös huippu. Sääli, että tämäkin on niitä yhden maksin ihmeitä.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Torstaina voi tulla harrastamaan kulttuuria ja vieläpä kapakkaan. Cup & Pintissä on Okko Pöyliön Kuplassa näyttelyn avajaiset. Lisäksi mä ja 2D-DJ soitellaan taustamusaa taiteellisella otteella. Jos ei torstaina pääse mestoille niin käykäähän silti katsomassa näyttely, työt ovat esillä 4.4.2011 asti. Näin asiasta sanotaan virallisesti:
"Cup & Pint laajentaa tarjontaansa nyt myös taiteen ystäville. Esillä on Okko Pöyliön öljyvärimaalauksia. Avajaiset 3.2. klo 19.00 Okko Pöyliö opiskelee Turun taideakatemian kuvataidelinjalla."
Taiteista nyt kun puhutaan niin mikäs sen artsumpaa kuin David Bowie. Jeremy Sole on tehnyt tiukan remixin David Bowien Golden Years -kappaleesta. Tai biisi on kyllä kokonaan soitettu uudestaan eli ehkä ennemin remake tai jotain. Kova se on silti. Näin asiasta sanotaan virallisesti:
"My plan was to not remix, but re-play the song in a full live setting, as if in 1975 Bowie recorded the original and then flew to Brooklyn (or even Jamaica) to cut another take with “my” players. Everything was recorded 100% analog to 2” tape. All equipment that was available before 1975. My approach was to take influence of the Jamaican musicians (and recording styles) of the mid-seventies, and their infatuation with American Soul music. If you dig it, that would be great. Knowing that BOWIE digs it, I’m over the moon."
Tunkeudun niceicen reviirille ja listaan vinkkejä viikonlopun ratoksi. Perjantaina Torressa on Black Bearin kemut, klubilla on rökkiä ja teshnoa ja cup & pintissä on varmasti kovat musat. Dynamossa Sussudio!. Tiedä näistä. Kutsu ystävä kylään ja laataa akkuja.
Lauantain ehdoton valinta on Pikku Torre ja So Damn Tuff. Rehtiä räppiä on siis luvassa, kun levymusiikista vastaavat Djt Chuck Main, Sammy Jam, Double M ja vierailijana on luunkova Dj Ink. Kaiken hyvän lisäksi Sammy Jam on nauhoittanut promo miksauksen, joten tunnelmaan on helppo virittäytyä. Kuuntele se.
Eilen olin klubilla ja hartioissa tuntuu edelleen hihnan jäljet. Punnitsin laukut mielenkiinnosta.42kg on tuskaisa kantolasti, varsinkin jos bmi on yli 25. Kivaa oli silti. Tänään on tehnyt mieli kuunnella tätä.
Viikonloppuna järjestin levy- ja vähän muitakin hyllyjä ja löysin vanhat minidiscini ja c-kassut. Timanttista kamaa. Vaikka kasettien olemassaolo oli unohtunut niin siältö ei. Alla video, jossa Nas muistelee omia kassujaan. Fiilikset on samat vaikka hänen nauhoillaan taisi olla hivenen rarempaa kamaa kuin meikän "parhaat biisit" vol.1, vol.2 ja vol.3:lla yhteensä.
Laitetaan vielä jakoon kassuklassikko. N.W.A - If It Ain´t Ruff. Biisin vokaaliosuudet hoitelee Mc Ren yksin ja sopii ihmetellä miksi hän on ainoa, joka ei porukasta kummemmin breikannut soolona.
Juuri kun saatiin 2010 pakettiin niin Peanut Butter Wolf kokoaa jo kuluvan vuoden nippuun. huh. Kyseessä on Stones Thrown Podcasti no.64, jossa on koottuuna akuutteja ja tulevia julkaisuja ko. lafkalta. Kannattaa siis heti tammikuussa kuunnella, mistä loppuvuonna puhutaan. Mainittakoon vielä että Myron & E:n Let Me See You Do It on hiton kova, niin kuin koko miksauskin
biisit: STONES THROW PODCAST 64: STONES THROW 2011 MIXED BY PB WOLF
Madvillain: Avalanche & Victory Lap Madlib: Two from Rock Konducta MED: Even Though & Play with You Dam-Funk feat. GT: Rest in Peace Dam-Funk: I Wanna Do Some Things Wit U Steve Arrington: Good Feeling & Higher Jonti Dan AKA Danimals: Hornets Nest & Christmas Worm The Stepkids: Shadows on Behalf & La La James Pants: Kathleen & Beta Vex Ruffin: Walking Sideways & Avalanche Myron & E: Let Me See You Do It & On Broadway CX Kidtronik feat. Jon Wayne: The Buddykrak CX Kidtronik feat. 4 5th: She’s A Murderer J. Rocc: Rocchead's Delight & Supersound Anika: Terry & No One's There Mayer Hawthorne: Drums (Demo) Bryant K Steward: Daisy’s Grow Unknown Artist: Same Thing Tomorrow
Vuosi vaihtui, tinat jäivät valamatta ja lupaukset tekemättä. Mutta miksaus tuli tehtyä. Rakkauden maaherran kanssa pinottiin levyt yksiin ja valittin 24 viime vuonna tullutta biisiä ja koostettiin niistä reilu 80 min kokonaisuus. Biisilista aaltoilee modern funk vinkunoista baleaarisiin pimputuksiin ja kiihdyttää loppua kohden nu discon ja housen maailmaan. Rehdit räpit ja soul retroilut jätettiin tällä kertaa väliin. Myös digit ja ceedeet jäivät koskematta, eli vain vinyylijulkaisut mahtuivat mukaan. Kuuntele siis mitä vuodesta 2010 jäi musiikillisesti käteen.
Full Ten - Track List: Suff Daddy - Vienna Onra - Long Distance feat. Olivier Daysoul Grooveman Spot - Affection (instrumental) Grooveman Spot - Affection feat. Ahu Fatima - Warm Eyes Dam Funk - Hood Pass Intact feat. Mc Eiht Shit Robot - Take Em Up Bing Ji Ling - Sunshine Love (Ray Mang Remix) Georg Levin - Runaway Aeroplane - We Can't Fly Ray Mang - Inner City Disco Disco Deviance - Southern Nights (Nocturnal Edit) Kasper Bjorke - Heaven (Prins Thomas Diskomiks) Bubble Club - Violet Morning Moon (Remix By Dr Dunks) Escort - Cocaine Blues (Greg Wilson Remix) Bottin - Sage Oil The Blackbyrds - Rock Creek Park (Onur Engin Edit) Chromeo - Don't Turn The Lights On (Aeroplane remix) Breakbot - Baby I'm Yours Try To Find Me - Got To My Baby Bottin - Stork Disco Daviance - Don't (Social Disco club edit) Storm Queen - Look Right Through Omar - Feeling You (Henrik Schwarz Remix)
Edellä postitettu I Need Your Lovin' on huippu. Huippu on myös nyt jakoon laitettu "Fix It", josta tietenkin kyseessä maxiversio. Ja on muuten hyvälaatunen ämppy. Eli serreen vaan.
Sunnuntaina 54-vuotiaana menehtynyt Teena "Lady T" Marie oli yksi harvoista menestyneistä vaaleaihoisista soul/R&B laulajista 70-80-luvuilla. Lady T oli paitsi laulaja myös biisintekijä ja tuottaja, joka muistetaan myös yhteistyöstä toisen Motown artisin Rick Jamesin kanssa. Yhteensä 13 albumia tehtailleen Marien suurimpia hittejä olivat mm. Behind The Groove, I Need Your Lovin' ja Square Biz. Alla I Need Your Lovin´ Soul Train -ohjelmassa taltioituna.
Allekirjoittaneen kainalolämpö on alittanut maagisen 39-asteen, joten on aika palata internetin maailmaan ja laittaa liikkeelle musiikilliset joulutervehdykset. Tai itse asiassa. Toivotetaankin poliittisen korrektisti "hyvät pyhät", koska eihän sitä koskaan tiedä kuka tätäkin blogia selailee. Ja samalla terveiset Amerikkaan länsirannikolle Yhdysvailtain kirjeenvaihtajallemme myös.
Silloin kun vielä oli VHS -videot joka kodissa ja musiikkia tuli musiikkikanavilta, oli musiikkivideoiden nauhoittelu yleinen harrastus. Itse nauhoitin räppivideoita. Yllä oleva RUN-DMC:n video on tuttu juuri noilta ajoilta. Biisissä on mahtava tarina ja videon kera nautittuna taattu joulumielen tuoja. Videoon liitty myös henkilökohtainen tragedia. Suurta ylpeydentunnetta tuottanut "Rap 1" VHS -kasettini päättyi kyseiseen videoon. Kolmetuntinen spektaakkeli oli taseiseen katselussa kunnes kerran ruutuun ilmeistyi, musiikkivideon sijaan, Afrikkaan sijoittunut elokuva. Epätoivoisesti kelasin kasettia eteenpäin ja ensimmäinen asia joka lopputekstien jälkeen pamahti ruutuun oli tontun irvistävä naama. Lopetin musiikkivideoiden nauhoittamisen.
The Wudos Band on mashup levy, jonka raakaineina toimivat Budos Bandin funkki ja Wu-tangin räpit. Kahdeksan biisiä sisältävän levyn takana on tuottaja Tekst. Se julkaistiin 14 Joulukuuta ja on ladattavissa täältä . Tää on nyt sellainen internet only juttu.
Pysykää kotona. Juokaa glögiä. Ja mojito-glögiä. Syökää hyvin.
perjantai 17. joulukuuta 2010
Klassikon aika. Yksi kuplivimmista biiseistä mitä ikinä olen kuullut on Sylvia Striplin - You Can´t Turn Me Away. 1980 Give Me Your Loven b-puolella julkaistu biisi on puhdasta skumppaa tärykalvoille. Get moneyn samplena uuden elämän saanut kipale toimii alkuperäismuodossaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin Junior Mafian ja Biggien räppien taustalla. Pistähän kuunnellen, mieluiten kuplajuoman kera.
Jälleen on vuorossa blogin säännöllinen "viikonlopun vinkit"-osio ja kuten viime viikolla tuli lupailtua on tänä viikonloppuna kaupunki täynnä tekemistä. Karsintaa on kuitenkin pakko tehdä. Heti tänään torstaina on Kukassa Awesome Tapes From Africa. Eli jos teit niinkuin neuvottiin muutama viikko sitten, lippu on taskussa ja tänään mahdollisuus kuulla musaa, jotta muualla ei kuule.
Perjantaina on meidän kuukausittainen Hey! put it on Cup & Pintissä. Magnus44 lupaili ainakin soitella reilusti tän vuoden julkaisuja. Allekirjoittaneella on laukussa uutta ja vanhaa, baleaarista ja vähemmän baleaarista, tansittavaa ja vähempi tanssittavaa. Kuppila on muuten auki nykyään kolmeen, joten jatkopaikkaakaan ei tarvitse erityisemmin miettiä. Se on kivaa se.
Lauantaina on laatuklubi Over&Over Pikku-Torressa. Vieraan siellä dj Felix! Ennen sitä voi halutessaa poiketa Monkiin, jossa on kello 23 spoken word-esitys, jossa Allen Ginsebergin, Dylan Thomasin ja Gil-Scott Heronin miksataan tiedotteen mukaan "tämän päivän rytmeihin. Siinä se viikonloppu.
Stones Trow records julkaisee ennen julkaisemattoman kokoelman Tony Cookia tuplaälpyllä. James Brownin Jb's bändissä kannuksensa hankkinut Cook on tunnettu mm. on the floor biisistä jota on kutsuttu "Housen isoisäksi". Saundit siis liikkuvat boogien ja electro funkin surisevassa maailmassa. Vähintäänkin kiinnostava julkaisu. Alla maistiainen “What's On Your Mind” feat. 2010 vocal by Dam-Funk.
Viikottainen "viikonloput vinki"-osio tulee taas. Vai tuleeko? Ei nimittäin ole pahemmin vinkkejä. Perjantaina ois taas dj Puma Arkadiassa, mutta ehkä täytyy tänäkin viikonloppuna jättää se väliin. Klubilla olisi samasena päiväna mm. Nightsatan. Se voisi jopa hieman kiinnostaa, mutta en uskalla kyllä varsinaiseksi vinkiksi nostaa, kun ei ole tullut nähtyä livenä. Monkissa soittaa Turun tyylikkäin dj. Legenda. Esko Routamaa. Tämä nouseekin varsinaiseksi perjantain vinkiksi.
Lauantai onkin sitten hankalampi kapiitteli. Klubilla suomireggaeta. Ei kiinnosta. Monia varmasti kiinnostaa ja se on ihan okei. Koomassa Tapani Kansa, mutta ei sekään taida kuitenkaan ihan tarpeeksi nappailla. Cup'n'pintissä voisi käydä toastilla. Ja oluella. Siellä on myös Nakit ja Muushit. Suosittelenkin siis menemään toastille, oluelle ja ajoissa kotiin. Sunnuntaina sitten aamulenkille. Pitäis nimittäin olla ihan hyvä keli.
Ensi viikolla onkin sitten taas kaikenlaista. Mm. super-dj ja ulkomaan-dj. Siitä sitten taas.
Yleensä varma tapa tehdä hyvästäkin sävellyksestä paska on laittaa lapsi laulamaan se. Muutamia poikkeuksia on tietysty olemassa; eihän mikään ole sääntö ilman niitä. 3 titans on edellä mainitun kaltainen poikkeus. Brooklynistä kotoisin olevat Khalil Jackson, Jorden Plaines ja Dallas Ifill ovat ala-aste ikäisiä räppäreitä, joiden "tausta" bändinä toimii Menahan Street Band. Saundit on tiukat, kuten MSB:ltä suinkin voi odottaa ja koulutuksen tärkeydestä räppäävät pikkupojat ovat jotenkin liikuttavia. College b/w The life of a Schollar on julkaistu seiskana ja nyt myös maksina jossa on mukana instrut ja a capellat. "I fix my tie / I fix my collar / I'll always work hard / because I'm an excellent scholar"
Tänään vois mennä katsomaan, kun dj Puma soittaa levyjä Arkadiassa. Jos kuitenkin jostain ihmeen syystä haluaa jättää sen ilon väliin, voi tulla hörpsäsee muutaman Blankkosee ja kuuntelemaan vähän modern soulia, boogieta ja diskoa. Siellä nimittäin on dj-legenda Felix Manell ja meikä. Ei seratoo, ei cd:itä ja en usko että edittejäkään montaa tullaan soittamaan.
Lauantaina olis sitten toi Dynamon kirppis, Pikku-Torren räpit ja sokerina pohjalla meidän oma poika, super-dj-Magnus44 Dynamon yläkerrassa. Tiedän että sillä on himmeesti uusia levyjä. Viekää joku sille tonttulakki ja pyytäkää, että soittaa se päässä. Nyt on kuitenkin pikkujoulukausi. Nih. Nähdäillää.
torstai 25. marraskuuta 2010
Uutta-vanhaa, retroa ja romantisointia. Viimeistään Amyn jälkeen kaikkialta tulvi soulartisteja joiden levyt joko ratsastivat tai valjastivat seiskytluvun saundit. Uusin tuttavuus minulle, kyseisen kategorian pumpuista, on Austraalialainen Dojo Cuts. Bändi on julkaissut omaa nimeään kantavan pitkäsoiton ja pari seiskaa, joista uudempi Grand Carnival on alla myspace linkkinä. Julkaisijana toimii Record Kicks, jonka muita artisteja on mm. Gizelle Smith. Grand Carnival on varsin Funkki pläjäys, joten suosittelen kuuntelemaan biisin linkistä ja hankkimaan ko. seiskan kaupasta. Niin ja vaikka niceicellä on monopoli viikonlopun tapahtumien listaamisessa sanon: pe blanko, la dynsy
Konin ja Amirin huippuhyvä kokoelmasarja on edennyt kolmanteen osaansa. Homman nimi on siis harvinaiset discot, boogiet, modern soulit... Tämän kunniaksi Kon on tehnyt osasta kokoelman biiseistä miksauksen, joka alla jaossa. Jätetään turhat lätinät tällä kertaa sikseen ja paina "play".
Lunta tulee jne. En ole mikään talvenvihaaja, mutta kyllä kesä on se vuodenaikojen maxisinkku. Talvella kuuluu haikailla ulkomaille ja lämpöön; lentolippua halvemman tavan fiilistelyyn tarjoaa tietysti musiikki. Ikuisen kesän, avoautojen ja rullaluistintyttöjen kotipaikka Los Angeles on jonkinasteinen synnyinsija myös Modern Funkille ja sen kyllä kuulee. Tyylin taitajia on hypetetty Åboogien toimesta ennenkin ja viimeksi tänään tarttui kaupasta mukaan taas yksi Dam Funk lätty. Itselle kyseinen genre on kuluvan vuodenaikana kolahtanut erittäin kovaa ja miksauskin on ollut suunnitteilla. No, onneksi ystävämme Apostoli ja Jacedonia hoitivat homman jo (ja todennäköisesti vielä paremmin). Joten nyt jokainen kuunelkaa miksaus ja ajelkaa mielissänne sen sinisen -64 Impalan kanssa rantabulevardia hamaan loppuun saakka. Äläkä unohda sitä Raiders -lippistä.
Koska Turussa oikeesti tapahtuu kaikenlaista melko usein, on aika aloittaa blogin jokaviikkoinen "Viikonlopun vinkit"-osio, jossa suositellaan menemisen arvoisia juttuja. Tälläkin viikolla olisi tarjolla StandUppia, räppiä, soulia, baleaarisuutta, lipunjonotusta jne...
Täytyy myöntää että perjantain vinkki on "hivenen" epäluotettava tällä viikolla. Perjantaina nimittäin Dynamossa olisi "Turun baleaarinen rytmiorkesteri featuring members of Alpo ja Tomi, Nightsatan etc. +". Sehän voi siis olla mielettömän siisti spektaakkeli. Toinen vaihtoehto on kyllä, että se on sysip***a.
Launtain vinkistä olen kuitenkin satavarma ja voin luvata, että meininki on tulemisen arvoinen. Lauantaina on nimittäin Soul Seed-klubi Klubin keskikerroksessa. Ja tällä kerralla ei mennä pelkästään omin voimin, vaan vieraana on superkova Sami Dariush. Miehellä on hyllyssä ehkä Suomen paras? kokoelma seiskatuumasia.
Tällä viikolla myös sunnuntaiksi riittää tekemistä. Bar Kukassa nimittäin alkaa sunnuntaina 16:00 Awesome Tapes From Africa-lippujen ennakkomyynti. Mies veti yhen siisteimmistä keikoista Flow:ssa. Ja Kukaan ei keikkapäivänä ole todennäköisesti mitään asiaa ilman ennakkolippuja.
Loppuun vielä superbonus. Laitetaan jakoon erittäin Soul Seed-aiheinen biisi. Sori. Ripattu LP:ltä, vaikka seiskatuumanenkin biisistä on olemassa.
The Do Over on legendaarinen sunnuntai-klubi Los Angelesissa, joka ilmeisesti joutuu kuitenkin muuttamaan ensi kesäksi uuteen mestaan. Klubilla on suomalaisista deejiistä soittanut ainakin Dj Anonymous useampaan otteeseen. Nyt kuitenkin laitetaan linkki Aloe Blaccin keikkaan The Do Overissa. Nauti. Ja osta levy kaupasta, jos nappailee.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Hetkeen ei ole tullut laitettua perinteistä biisipostausta, joten korjataanpa tämä vääryys. Tällä kertaa vuorossa One Way feat. Al Hudson - Music -kipale. Biisi on vuodelta 1979 ja rehti disco-funk pläjäys, eli oiva viikonlopun aloittaja. Bändi on vastuussa monesta muustakin tanssilattiantäyttäjästä, kuten cutie pie ja push, lisäksi bändin jäsenistö on kunnostautunut myös sooloillaan. Eli jos ei ole tuttu porukka niin kannattaa tarkistaa. One Wayn musa on myös oivaa kamaa samplebongausta harrastaville. Nyt viikonlopun viettoon ja lauantaina nähdään.
Lauantaina mä ja Niceice ollaan cup & pintissä. tule sinäkin. uusia levyjä on läjäpäin ja aikaa on 21-02. Tervetuloa viihtymään, ilimaseks tietty. Soitossa uunituoretta musaa ja tietty niitä rapeaksi paistuneita herkkuja kans. Alla esimerkkejä jäkimmäisistä.
Mainittakoon vielä, että MF Doom oli kova. Räpit olivat sujuvat ja karismaa riitti. Kyl se nyökyttäminen aina hyvää tekee. Tässä muutamat hienot kuvat keikalta. Eli ei siis mun ottamia vaan Samu Hintsan
SAT 13.11. 21-02 Djs Niceice & Magnus44 at Cup&Pint free entrance
Whoa. Eikö disko olekkaan kuolemassa? Dimitri From Paris on pyöräyttäny kasaan miksauksen tekemistään remikseistä klassikobiiseistä. Näähän on taas siis näitä ei-originaaleja kappaleita, joita mun pitäisi inhota. Ehkä sunnuntai-aamu on sekottant pääni. Tai jotain. Joka tapauksessa miksaus taitaa olla kuitenkin kuuntelemisen arvoinen.
Sister Sledge - Thinking Of You (DFP remix) 1979, 2010
Ashford & Simpson - Stay Free (DFP unreleased Dubstrumental) 1979, 2008
Eddie Kendricks - He's A Friend (DFP Super Disco Blend) 1976, 2010
Imagination - Changes (DFP Is Night Dubbin') 1982, 2009
Cerrone - Hooked On You (Dim's Oldschool Of Disco Remix) 1981, 2005
Philly Devotions - Hurt So Bad (DFP Super Disco Blend) 1976, 2010
The Ritchie Family - Frenesi (Dim'Soul Orchestra Remix) 1975, 2007
Harold Melvin & The Blue Notes - The Love I Lost (DFP Super Disco Blend) 1973, 2010
The Originals - Down To Love Town (Dim's Disco Citay Remix) 1975, 2006
Sheila & B. Devotion - Your Love Is Good (DFP remix) 1980, 2010
Huomenna Nosturissa nyökytetään niskat sijoiltaan. Miljoonien aliaksien mies MF Doom saapuu Suomeen keikalle ensimmäistä kertaa ja pakkohan rautanaama on nähdä livenä. Keikan kiinnostusta ei ainakaan laske se, että doomin liveistä liikkuu mitä villeimpiä huhuja (ja tubepätkiä). Millon maskin takana on eri jäbä, milloin artisti on räppäriksikin liian kuutsat. Varmaa on, että härkänen räppi-ilta on tulossa ja mukana räpätään tietty. Sanoja voi harjoitella vaikka oheiselta miksaukselta.
Koska Åboogie on unelma, enemmän kuin raret ja vähemmän raret diskomaksit, on aika tehdä uusi aluevaltaus geososiopolitiikkaan. Tai mitä näit ny on. Mielenkiintonen dokkari nykymeiningistä Detroitissa, joka aikoinaan oli jenkkien neljänneksi suurin metropoli.
All content on this side is for promotional use only and we want that people will find these forgotten gems(and buy them). If you are the copyright owner or the creator of any content here and would like it removed let us know.