torstai 24. kesäkuuta 2010


Juhannus on käsillä ja tulevien päivien sää näyttää Suomen kesältä. Kesäisissä fiiliksissä laitetaan jakoon Disco räppiä, Jackie "Small" Cochran - Summer Fun. Artistin suurin meriitti tän biisin lisäksi on Dj Hollywoodin pojaksi syntyminen, tämä muistetaan mainitaan myös myös lyriikoissa.

Hyvää juhannusta itse kullekin.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Lauantaina dynamo ei petä. Hauska meininki oli, eli kiitos kaikille tanssijoille. Laitetaan jakoon yksi biisi joka jäi eilen soittamatta. RAH Band - Messages From The Stars. Biisi on hiton kova, mutta jää silti usein laukkuun. Laitetaan biisi siis jakoon niin voi sitten täältä kuunnella.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Åboogie @ Zoom FM 14.6.2010

Eka show takana. Alku meni pienissä tärinöissä, mutta lopppua kohden homma vähän rentoutui. Täysin puolueellisilta tahoilta on kuulunut hyvää palautetta, mutta lisää saa laittaa tulemaan. Ei ehditty säätää nauhoitusta kuntoon, joten toisten kriitiikin varassa on mahdollisten kehityskohtien huomiointi. 28.6. jatketaan Zoomin taajuksilla

tässä eiliset biisit:

Windy City - Windy City Theme

Sharon Jones & The Dap Kings - I’ll Still Be True

Steve Ellis - The Undertaker Song

Lightning Rod ­­– Sport

Chocolate Milk - How About Love

African Music Machine - The Dapp

Paradise Stars - Boogie Train

Brass Fever – Time Is Running Out

American Gypsy – Inside Out

Gangsters - Strung Out On Boogie

Ozone - Comin After Your Love

Sly Slick And Wicked - Money Back Guarentee

Mr. Morse And His New Alphaband – S.O.S., I’m In Love

Petula Clark – Things Go Better With Coke

Intimate Strangers – Love Sounds

Placebo – Humpty Dumpty

Barbara Mason - Let Me Give You Love

Midnight Blue - Enjoy With Me

D.I.T - Long Gone

King Curtis – Memphis Soul Stew

Captain Freak & The Lunacycle Band – What Ever Happened To Superman

Danny – Olen Yksinäinen

Side Effect - Always There

Funky Nassau - Long Gone

G.Q - Make My Dreams Reality

The Soul Investigators – The Soul Investigators Theme

Heidi Brühl – Berlin

Barbara Lewis – Windmills of Your Mind

Little Ann – Who Are You Trying To Fool

Dynasty - Do Me Right

BT Express - Give Up The Funk

Columbus Circle - If You Read My Mind

Solomon Burke – I Can’t Stop

The Flaming Ember – Robot In a Robot’s World

Leon Ware – California


Ja jos joku nyt olisi nauhoittanut ohjelman niin linkkiä jakoon vaan

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Koekuunneltuja ja koviksi todettuja miksauksia #3

Tää dj B.Causen miksaus on ollut kovassa kuuntelussa jo jonkin aikaa. Eilen tuli puistossa poikain kanssa fiilisteltyä tätä ja lupasin laittaa linkkiä jakoon, joten täs tää nyt on. Miksaus koostuu Roger Troutmanin tuotannosta sekä Zapp ajoilta että räppikertseistä esim. California love. Homman nimi on siis Electro Funk, vinkuna ja vokaalit vadetään putki suussa.

Tracklist:

intro/gonna take a break
put your lovin' to the test
it doesn't really matter
husband/thin line
you've got mail
i keep trying
we need the buck
spend my whole life
been this way before
it's going down/scandalous/piru love
computer love
wanna be your man
be alright
zapp is back
suckas do what they can/say playa
rally world
haters/superman
california love
raza park
run tha block/4 my homies
express yourself
all night
late night fantasy
brand new player
player needs no love
habit girl/back to cali
u gots to chill
more bounce to the ounce
girl you should be mine
the way you shake/freedom
heartbreaker
beware my crew
get up off the wall
do it roger
dance floor
touch of jazz (playin' kinda ruff ii)
so ruff so tuff/west coast poplock
doo wah ditty
ja ready to rock
i can make you dance
in the midnight hour
heard it through the grapevine
when you're a gee
in the mix
diamonds & pearls/tc song
slow and easy

New York

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Tänään käytiin Zoomin studiolla suorittamassa radiopersoonan ammattitutkinto. Alle tunnissa Mr. Liukkonen valmensi pojat ensi viikkoon, joten musan lisäksi mokailut ovat taattuja. Alla vielä tiedotetta.

"Åboogie on nyt myös radio-ohjelma. Jokaisen parillisen viikon maanantaina klo 20-22 soitossa on soul, funk, disco ja tietysti boogie. Ohjelma kuuluu Zoom fm:n taajuudella 93.4(Turku) ja nettiradio on työn alla. Ensimmäinen show on 14.6. ja hommaa jatketaan ainakin kesän ajan. Isäntinä toimivat dj:t Magnus 44 ja Niceice. Soittolistat päivitetään Åboogien blogiin.

Hommaahan kesäksi mankka ja kuuntele Zoomia"


perjantai 4. kesäkuuta 2010

Toiminnan täyteinen viikonloppu on alkamassa. Tänään Blankossa on tosiaan Daniel Wang ja Turku Soundcheck starttaa myöskin tänään. Åboogien oma dj Yours Truly paukuttaa levyjä Donnalla vierailijoiden kera ja toinen kolleistamme, Tabas, tuuttaa Dynkyssä. Kreisiä. Kannattaa mennä jonnekin näistä, itse yritän kaikkiin.

Åboogie on nyt myös radio-ohjelma, tai no ei vielä, ja vaan kesän ajan. Ensimmäinen Åboogie show kuullaan ma 14.6. Zoom Fm taajuksilla 93.4. Tarkemmat infot päivitellään pikapuoliin, joten malttakaa vielä hetki.

Laitetaan vielä biisi jakoon. Notations - Superpeople. Tää on huippu seiska ja vaikka grediteissä ei mainitakkaan niin itse Curtisin huhutaan toimineen tuottajana. Jos jollain on tarkempaa historiikkia asiasta saa laittaa tulemaan.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Daniel Wang-haastis.

Täältä.

Voi olla, että Blanko jää muiden kiireiden vuoksi itseltä väliin perjantaina, mutta kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan mikä meininki. Todennäköisesti tänäkin perjantaina pystyy spottaamaan useamman skumppapullon jäissä...

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kiitokset kaikille.



Magnus44:n sanoin:

"Tulihan siitä tanssit. Ja kivaa myös. Iso kiitos Aromille huippu biiseistä, Visiotekille komeista visuista ja super kiitos tanssijoille. Åboogie siirtyy kesätauolle, tosin muutama ylläri on takataskussa. Kesän kuvioista infoa myöhemmin. "

Ja allekirjoittanut komppaa. Visiotekin visuaalit oli kyl tajuttoman siistit. Hehkuttaisin vielä erityisesti Aromin kahta viimeistä biisiä: High Frequency: Summertime ja Brief Encounter: What About Love. Jos biisit ei sano mitään, hae Youtubesta. Sanoisin että kovia ovat. Ja aika rarejakin.  Suurin kiitos kuitenki jengille, joka jakso tanssia. Nähdään Turun yössä.  Ja blogihan jatkaa kesän aikana toimintaa normaalisti. Tsek!

Yllätyksiä odotellessa.

Sinnamon - Thanks To You

Salaman pattereiden huonon varauksen vuoksi saatiin yhteensä kaksi kuvaa otettua. Toinen tässä.